Keinut, riippumatot

Keinuminen on mainio harrastus - ja keinua voi monella tavalla, sisällä ja ulkona. Keinuen voi katsoa televisiota, kuunnella musaa, seurustella muiden kanssa. Pienille lapsille voi kätevästi tehdä ulko-olosuhteisiinkin sopivan keinun polkupyörän lastenistuimesta. Mutta mitä sitten, kun lapsi kasvaa suuremmaksi? Ihan 'tavallista' puutarhakeinua ei luonnollisesti kannata unohtaa, ja muita ehdotuksia alla.
 

Aurinkokeinu

Aurinkokeinu on pehmustettu styroxkuulilla ja päällystetty kankaalla. Se keinuu, pyörii ja joustaa ylös-alas -suunnassa. Keinussa on säädettävä istuma-asento, 5-pisteturvavyöt, niskatuki ja haarakiila. Keinun on suunnitellut vammaisen lapsen äiti. Vuokrattavissa Maliken vuokraamoista, lisätietoja Maliken sivulta.


Pesäkeinu

Pesäkeinuja löytyy aika monista leikkipuistoista. Pesäkeinun voi myös ostaa ihan omaksi kotiin, sillä niitä löytyy hyvän kokoisena (halkaisija 100 cm) ja vieläpä ihan sopuhintaan monista kaupoista. (Esimerkiksi Motonet ja lekmer.fi myyvät kesällä 2015.) Kokeile etsiä hakusanoilla Pesäkeinu, Linnunpesäkeinu, Hämähäkkikeinu.

Ratsastuskeinu (pitkäkeinu)

Ratsastuskeinun päällä istutaan luonnollisesti ratsastusasennossa hajareisin. Istuma-asento hajareisin venyttää mukavalla tavalla reiden lähentäjälihaksia. Keinuja voi pitää kiinni puolista, jotka roikkuvat köysien varassa molemmissa päissä. Jos lapsi ei osaa istua itsenäisesti, avustaja mahtuu istumaan lapsen takana. Ratsastuskeinussa saa hyvät vauhdit sivu- ja etu-takasuuntaan. Jos keinujat keinuvat itsenäisesti, kannattaa varata riittävästi tilaa sen ympärille. Jos keinussa keinutaan vain avustajan kanssa, pienempi tila keinun ympärillä riittää. Keinu toimii hyvin myös seurusteluryhmän osana. 

Rullan muotoisia ratsastuskeinuja (nimellä pitkäkeinu) ja myös muunlaisia terapiakeinuja myy www.art-henki.fi Jos tiedätte muita ostopaikkoja, kertokaa!

Riippumatto

Fatboy® headdemock on riippukeinu, johon kaverukset mahtuvat hyvinkin rinnakkain. Koko 140 cm x 280 cm, saatavana kahdeksaa eri väriä. Keinu on suuri, tarkoitettu ulkokäyttöön. Ellei teillä ole suurehkoa olohuonetta.

Riipputuoli

Riipputuolissa on yllättävän mukava kiikkua. Liikuntavammaisen lapsen asettaminen keinuun (joka tahtoo livetä alta) on oma temppunsa, mutta kun lapsen siihen lopulta saa, on hänellä hauskaa.

Oikealla kuvassa kankainen riipputuoli, vasemmalla narusta punottu verkkoriipputuoli. Verkko mukautuu kehon muotoon, painoon ja liikkeeseen ja antaa tasaisen tuen vartalolle ja raajoille. Myyjän mukaan toimii paremmin kuin kankainen riipputuoli. Jaatisen testiryhmä on testannut molempia ja on taipuvainen uskomaan tämän. Testiryhmän mukaan narusta punotussa keinussa saa mukavan asennon ja jalatkin mahtuvat mukaan, jos niin haluaa. Naruverkkokeinu on kokeiltavissa Majalla, vammaisperheiden omassa tilassa.

Riipputuolit ovat varsin kohtuuhintaisia ja ostopaikkoja löytyy (mm. netistä) runsaasti. Majan keinu on ostettu apuvälinemessuilta, yhteystiedot www.hamacamundo.fi


Polyrottinkiset riipputuolit pysyvät muodossaan, jolloin liikuntavammaisen lapsen tai nuoren siirtäminen keinuun voi olla helpompaa. Monissa on myös jalka mukana. Näitä on erilaisia versioita myynnissä useissa kesäkalusteita myyvissä liikkeissä.