Vammaisuuteen liittyvää kirjallisuutta

Omakohtaisia tarinoita ja kaunokirjallisia teoksia 

Ahola, Suvi: Iljan äidiksi. WSOY 1999. Pietarissa lastenkodissa nelivuotiaaksi varttuneesta cp-vammaisesta Iljasta tuli suomalainen pikkupoika pitkänäperjantaina vuonna 1977. Samalla muuttui koko elämä perheessä, johon kuuluivat ennestään 37-vuotiaat äiti ja isä, lapset Otto, 9, ja Reetta, 8 - sekä lapinkoira Tyyne. Iljan äidiksi on päiväkirja Iljan ensimmäisestä vuodesta suomalaisessa kodissaan. Se kertoo äitiydestä, rakkauden kehittymisen ajasta, vanhemmuuden ja kasvatustyön uudelleenarvioinnista. Iljan äidiksi on puhutteleva kirja kaikille vanhemmille ja etenkin äideille. (Takakannesta)

Auringonsäteitä pilvien takaa: kasvoja kehitysvammaisuudelle
Helsinki : Kehitysvammatuki 57 ry., 2001. Vammaisten lasten vanhempien kertomuksia http://www.kvtuki57.fi/images/vanhatkuvat/julkaisut/as7.pdf

Elämän vuoristoradalla / Lohjan vanhempainryhmä
Lohja : Tekijät, 2008. www.lohja.fi/Liitetiedostot/perusturva/elämän%20vuoristoradalla%…

Fournier, Jean-Louis: Isi, mihin mennään?
Helsinki : Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2009. Kaunokirjallinen teos, isän kertomus vaikeavammaisista lapsistaan.

Hakkarainen, Ritva: "Rakas lapsi" - liikuntavammainen lapsi kertoo elämästään : Liikuntavammaisten lasten perheiden tuki- ja verkostoprojekti, Perhetoiminnan osaprojekti. Lahti: Invalidiliiton Sopeutumisvelmennuskeskus, 2000.

Hietala, Mirjami: Isoveli. Tammi 2011. Tarina sisaresta ja kehitysvammaisesta veljestä. Äiti oli sotavuosien keskellä yksin heikon esikoisensa kanssa, ja huoli säilyi Veikon kasvaessa aikuiseksi. Nyt, äidin kuoltua, on iäkkään isän vuoro huolehtia paitsi itsestään myös 51-vuotiaasta sokeasta, kehitysvammaisesta pojastaan. Noinkohan miehet selviävät, epäilee Kirsti. Mutta elämä voi yllättää. Ehkä ylisuojelevaisuus ei olekaan ainoa tapa toimia, ehkei edes se paras. Paljon liikkuu Kirstin mielessä, kun hän aikuisiällä joutuu uudelleen tutustumaan veljeensä. Miten Veikkoon tulisi suhtautua, miten häntä kuuluu lähestyä? Mirjami Hietala pohtii asioita, joita moni muukin ajattelee, muttei rohkene ääneen sanoa. Miksi vammaisen kohtaaminen on niin pelottavaa? (Tammi)

Holt, Anne: Minkä taakseen jättää (ja muut Inger Johanne Vik -dekkarisarjan osat). Gummerus (Loistopokkari). Norjalainen dekkari. Tutkija Inger Johanne Vikillä on tytär Kristiane, jolla ehkä autismia, tai jotain, diagnoosia ei ole löydetty. Inger Johanne ja Kristianen isä Isak ovat eronneet, Kristiane asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona. "Isak oli niin hemmetin vastuuton. Ongelmana on se, ettei hän ollut koskaan täysin hyväksynyt sitä, että oli kehitysvammaisen tyttären isä", ajattelee Inger Johanne. Isak puolestaan: "Inger Johanne oli niin hemmetin vastuuntuntoinen. Ongelmana on, ettei hän koskaan täysin hyväksynyt sitä, että oli kehitysvammaisen lapsen äiti."

Honkanen, Kari: Oikeus elää - isän raskauspäiväkirja. Aikamedia 2005. Tunnetun kirjailijan koskettava kannanotto vammaisen lapsen odotukseen ja ensimmäiseen elinvuoteen. Kari Honkanen asuu perheensä kanssa Itävallassa, missä myös kuopus syntyi. Vanhempien päättäväinen asenne aborttia kohtaan herätti ihmetystä maan laajuisesti, ja Honkaset ovat olleet suosittu ohjelmakohde Itävallan televisiossa. (Takakannesta)

Honkanen, Kari: Kasvun vuodet - isyyspäiväkirja. Aikamedia 2011. Pastori Kari Honkanen kertoo isyyspäiväkirjassaan avoimesti ja koskettavasti tunnoistaan kehitysvammaisen Joosua-pojan isänä. Hän kuvaa tällä hetkellä seitsemänvuotiaan Joosuan ja koko perheen elämään mahtuneita dramaattsia hetkiä, kipuja ja itkuja, mutta myös arjen iloja ja huvittavia kommeluksia. Isyyspäiväkirja on ajatuksia antava, elämänmakuinen teos. (Takakannesta)

Hyvärinen Salla, Laru Suvi, Oulasmaa Minna ja Anja Saloheimo (toim.): Hyvä me! Sairaus ja vammaisuus perheessä. Väestöliitto, 2008. Julkaisuun on valokuvaus- ja kirjoituskilpailulla koottu kokemuksia arkipäivän haasteista sellaisissa perheissä, joissa joku perheenjäsenistä on vammainen tai pitkäaikaissairas. Kirjassa halutaan tuoda päivänvaloon erilaisuudessa piilevää valtavaa energiaa ja osaamista. Nämä jäävät usein huomaamatta tämän päivän maailmassa. Kirjan kirjoitukset ja kuvat osoittavat sen, että kokemusten jakaminen on arvokasta. On myös tärkeää huomata, miten rikasta elämää jokainen meistä elää.

Iversen Portia: Outo poika. WSOY, 2008. Kaksi äitiä, kaksi poikaa ja kamppailu autismia vastaan. Omakohtainen ja eläytyvä kirja antaa runsaasti tietoa, toivoa ja haasteita autistien läheisille. 

Johansson, Iris: Toinen maailma jonka tunnen - autistin tarina. Omaelämänkerta. Otava 2008.

Juusola, Mervi: Levottomat aivot – ADHD ja Asperger vahvuuksina. Otava 2012. Mervi Juusola on toimittaja, neuropsykiatrinen valmentaja, taideterapeutti, kouluttaja ja työnohjaaja, joka johtaa myös terapia- ja valmennuskeskusta. Levottomat aivot on hänen kolmas kasvatusaiheinen kirjansa. Kirjan perusviesti on kiteytettävissä ajatukseen kokonaisesta ihmisestä vahvuuksineen ja heikkouksineen pelkän diagnoosin sijasta. Teoksen vahvuus on sen käytännönläheinen, myönteiseen ajatteluun ja toimintaan kannustava ote. Kirjoittaja tarjoaa helposti toteutettavia konsteja arkea helpottamaan. Kirjassa on myös useita harjoituksia, joita niin ammattilainen kuin maallikkokin voi itsekseen työstää ratkaisukeskeisen terapian hengessä. Suurin kummallisuus odottaa lukijaa aivan kirjan lopussa. Juusola neuvoo fiksusti välttämään turhaa sokeria ja vehnäjauhoa, mutta sitten: ”Viisi kuppia vihreää teetä ja kahdeksan lasia vettä päivässä puhdistaa ja vahvistaa elimistöäsi tehokkaasti.” Vesi ei kyllä vahvista ketään, ja elimistön ”puhdistaminenkin” on lääketieteen näkökulmasta humpuukia. Tämä ohje voi orjallisesti noudatettuna olla jopa vaarallinen, kuten useat sairaalaan nestetasapainon häiriössä joutuneet missit todistavat. Erikoista onkin, ettei Juusola ole pyytänyt kirjansa oikolukijaksi ainoatakaan lääkäriä, vaikka aihe on näinkin lääketieteellinen. Kokonaisuutena Juusolan teos on miellyttävää luettavaa. Pieneen kirjaan on saatu mahtumaan aimo annos sekä kovaa dataa että sitä tukevaa käytännön kokemusta. Jos tuon yllä mainitun lauseen saisi pois, suosittelisin kirjaa kriittisten ammattilaisten lisäksi myös ADHD- ja Asperger-lasten vanhemmille. (Lyhennetty Potilaan lääkärilehden kirja-arvostelusta / Silja Kosola)

Istanmäki, Sisko: Sisarteni elämät
Helsinki : Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2004.

Jalonen, Olli: Poikakirja. Otava 2010. Teos on taiteilijan omakuva kouluvuosilta, 1960-luvun alkuvuosiin sijoittuva kasvukertomus pojasta mieheksi, tai ainakin puberteetin kynnykselle. (Mervi Kantokorpi, HS kirja-arvostelu 20.8.2010) Olli on tavallinen kansakoulupoika, joka lukee Pikku Jättiläistä, pelaa Fortunaa ja rakentelee kaverien kanssa omatekoisia pommeja. Sisaria on neljä, Anna-Liisa ja kaksoset ovat vanhempia, Pieni vuoden nuorempi. Pieni ei käy koulua ja on erilainen kuin muut. (Otava) (Sisar Pieni on autisti)

Kajaste Marleena: Revitty elämä - Erityislapsen matka aikuisuuteen. Muruja-kustannus, 2012. Revitty elämä on kuvaus perheen kamppailusta erityislapsen puolesta. Se pohjautuu äidin muistiinpanoihin liki 20 vuoden ajalta. Autisminkirjon lasten puuttuvat kuntoutus- ja tukipolut luovat pohjaa kirjan tapahtumille. Äidin kirjoittama, omakohtaiseen kokemukseen perustuva kirja tuo vahvan, kantaaottavan ja kriittisen asiakasnäkökulman lasten ja nuorten palvelujärjestelmään, joka on tarkoitettu perheiden tueksi. 

Karvonen Pirkko:Juhan askeleet - Kotikuntoutusta Kerland-klinikan menetelmällä. Atena, 1999. Vanhempiensa aktiivisuuden ansiosta cp-vammainen Juha sai kotonaan englantilaisen Kerland-klinikan kuntoutusta kolmen vuoden ajan. Tänä aikana Juhan liikkuminen kehittyi huomattavasti ja hän oppi kävelemään ennen koulun alkua. Tämä teos kertoo vaivannäön merkityksestä lapsen kasvatuksessa.

Kaukola, Jukka: Pelataan niillä korteilla, jotka on jaettu : tutkimus miehen kasvusta vammaisen lapsen isyyteen / Jukka Kaukola, Esa Nyman Tampere: Kehitysvammaisten Tukiliitto, 2000.

Kulmala, Marianne: Saku, spesiaali lapsi
Turku : Aivoliitto ry, 2014.

Kiiskinen, Jyrki: Jos minulla ei olisi rakkautta. Tammi 2003, Nuori nainen jättää entisen elämän taakseen. Sumuisen illan päätteeksi hän lähtee teknoklubilta rikkaan perheen pojan matkaan ja päätyy rappeutuvaan sukukartanoon kaupungin ulkopuolelle. Siellä hän tutustuu pojan vanhempien aristokraattisiin elämäntapoihin, mutta onnistuu vähitellen myös selvittämään perheen salaisuudet. Metallioven takaa hän löytää Freddyn, perheen esikoisen, josta keskustellaan julkisesti vain pakon edessä. Poika elää yksinäistä elämäänsä pyörätuoliin sidottuna. Freddy ei puhu, mutta hänen katseensa on kirkas. Suhde Freddyyn alkaa uteliaisuudesta, mutta sanaton intohimo valtaa vääjäämättä ajattelun ja koko elämän. Nainen huomaa paljastavansa Freddylle asioita, joista on vaiennut koko ikänsä. Jyrki Kiiskisen kerronta ravistelee runollisella tiheydellään. Julman kiehtovasti hän kuvaa henkistä ja ruumiillista eristyneisyyttä niin ovien sisä- kuin ulkopuolellakin ja näyttää, kuinka riivaava vaatimus on rakkaus. (Tammi) Tämän verran on pakko töräyttää: romaanissa nousee esiin "kehitysvammaisen" ongelma. (...) Kiiskisen romaani on kuitenkin hyvä. Se on jännittävästi rakennettu. (Jan Blomstedt, HS kirja-arvostelu 6.8.2003)

Jyrki Kiiskinen haastatteli Tuomas Alataloa HS Kuukausiliitteeseen v. 2000. Tämän kirjan keskeisen henkilön esikuvana on Tuomas Alatalon kaltainen hahmo, viisas ja kommunikoimaan oppiva vammainen. Lähde : wikipedia

Könkkölä Kalle ja Saraste Heini: Huoneekseni tuli maailma. WSOY 1996, toinen täydennetty painos 2010. Kun äiti Helvi 1950 meni pienen Kallen kanssa Arvo Ylpön vastaanotolle, tämä povasi, että poika ei eläisi vuotta pitempään. Toisin kävi. Nyt kuusikymmenvuotiaana Könkkölä kertoo vauhdikkaasta elämästään: vaikuttamisesta YK:ssa ja Maailmanpankissa, seikkailuista Afrikassa, Balkanilla ja Keski-Aasiassa, kotimaan kunnallis-, vammais- ja valtakunnan politiikasta. Kalle puhuu myös eutanasiasta, sikiödiagnostiikasta, suhteestaan uskontoon ja vammaisen ihmisen halusta ja oikeudesta rakastaa. Kalle kertoo myös vähältä piti -tilanteista: auto-onnettomuudesta Kosovossa, keuhkokuumeista ja tukehtumisen pelosta.

Lapsellamme on down / Sanna Välkkilä (toim.)
Tampere : Kehitysvammaisten Tukiliitto, 2009.
Linkki: Lapsellamme on down

Laukkarinen Liisa ja Rüfenacht Marius: Yhden asian mies, Asperger-lapsen kasvu aikuiseksi. Tammi, 2002. Kirjailija Liisa Laukkarisen poika Marius Rufenacht tuli syksyllä -97 julkisuuteen kertomalla harvinaisesta sairaudestaan, Aspergerin oireyhtymästä, joka on yksi autismin muoto. Sekä Marius että hänen perheensä ovat tienneet koko Mariuksen lapsuus- ja teini-iän ajan, että kaikki ei ole kunnossa, mutta ilmiselvälle poikkeavuudelle ei ollut löytyä selitystä. Kirjassa käydään läpi Mariuksen kasvu lapsuudesta nuoruuteen sekä diagnoosin löytyminen. Marius on huippulahjakas, mutta ongelmat arkisten asioiden hoitamisessa, tunne-elämän häiriöt ja takertumiset tekevät Asperger-lapsen elämästä sekä hänelle itselleen että läheisille ajoittain jokapäiväistä taistelua.

Lexhed Jenny: Kun rakkaus ei riitä - äidin kamppailu lapsensa puolesta. Tammi, 2009. Kirja kertoo äidin kamppailusta autistisen poikansa oikeuksien puolesta Tukholmassa, Ruotsissa. Teos ei kuitenkaan kerro vain oikean diagnoosin ja hoidon etsinnästä, vaan myös siitä, mitä erityislapsen syntyminen merkitsee perheelle.

Mattus Marjo-Riitta: Linnean tie elämään - keinona kokonainen kuntoutus. WSOY, 1989. Kuvaa vammaisen lapsen asemaa nyky-yhteiskunnassa (v. 1989). Marjo-Riitta Mattus on psykologi, jolla on vammaiset keskoskaksoset. Kirjassaan hän kertoo, miten vaikea on kohdata se tosiseikka, että oma lapsi on vammainen. Toisaalta hän ymmärtää hoitohenkilökunnan vaikeuksia kohdata vammaisen omaisia.

Mattus, Marjo-Riitta: Luopuminen: Linnean matka laitokseen
Jyväskylä : PS-kustannus, 2000. Luopuminen kertoo äidin tuskasta luovuttaa lapsi laitokseen. Tytär Linnea asui kotona yksitoistavuotiaaksi asti. Sitten loppuivat vanhempien ja kahden sisaruksen voimat. Kun vanhempia uhkasi vakava sairastuminen, Linnea oli lopulta siirrettävä laitokseen. Äiti koki lapsesta luopumisen vaikeimpana asiana elämässään. Äidin kirjoittaessa kirjaa vastaan tuli lopullinen luopuminen: Linnean elämä sammui, kun hän oli vasta viisitoistavuotias.

Melamies, Nina: "Kumpikaan meistä ei pärjää yksin": sisaruksena perheessä, jossa on vammainen lapsi
Yläne : Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvitus, 2002. 

Murto, Pentti: Kekkoslapsi. Happikaapista puhujanpönttöön. Suomen CP-liitto 1995. Pentti Murto (1954-2005) oli oululainen tutkija ja kirjailija, jolla oli CP-vamma. Vammastaan ja monista vaikeuksista huolimatta hän kävi koulunsa normaaleissa oppilaitoksissa, suoritti kauppaopiston, valmistui varanotaariksi Helsingin yliopistossa ja suoritti Oulun yliopistossa kasvatustieteiden maisterin ja lisensiaatin tutkinnot. Tutkintojensa jälkeen hän oli työssä Oulun Yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä erityiskasvatuksen lehtorina.

Mäkelä, Leena: Pojat: kotiäidin sotaromaani
[Heinämaa] : Kustannus Ellak, 2008. Kirja kertoo kahdesta pojastani, joilla molemmilla todettiin pienenä vaikea dysfasia ja lisäksi toisella myös autismi. Kirja on kehitys- ja selviytymistarina. Tiiviillä ja määrätietoisella kuntoutuksella pojista on kehittynyt fiksuja nuoria miehiä. Olen ajatellut sitä vertaistueksi samankaltaisessa tilanteessa kamppaileville perheille kuin itse aikoinaan olin. Lisätietoja kirjasta saa nettisivuiltani www.kotiaidinsotaromaani.fi -Leena Mäkelä

Ora, Janne: Tähtien suojatti. Tammi 2011. Ihmisoikeusjärjestön tiedottaja Jukka ja tähtitieteilijä Iiris saavat kuulla odottavansa Down-lasta. Iiriksen veli Rami on sikiöseulontoihin erikoistunut tutkijalääkäri ja isoisä naistentautien ja synnytysten ekspertti, jolla on menneisyys 30-luvun Berliinissä. Janne Ora vetää romaanissaan kiinnnostavia linjoja natsien rotuhygieniasta ja Suomen sodanjälkeisistä pakkosteriloinneista uusimpaan sikiödiagnostiikkaan. Romaani panee pohtimaan sokeita täpliämme – ja tekee sen paremmin kuin mikään eettisen komitean raportti (Tuula Koukku Tiede.fi)

Paso Sirpa ja Mutanen Markku: Ylivilkas lapsi, lennokas aikuinen. BTJ 2009. Ensimmäinen suomalainen ADHD-elämäkerta kertoo Markku Mutasen uskomattomat seikkailut ongelmalapsesta kulkuriksi, kiertäväksi myyntitykiksi ja keksijäksi - takana on umpikujia työpaikoilla, lukuisia perheenperustamisyrityksiä, kymmeniä asuinkunnan vaihtoja, hullunkurisia tempauksia ja taloudellista holtittomuutta. Kurajoen Mutanen oli tosielämän Aku Ankka, joka kokeili kymmeniä ammatteja, mutta jätti aina jälkeensä katastrofin. Muutamia vuosia sitten Mutasen elämä muuttui, kun hän sai ADHD-diagnoosin. Huonona pidetty käytös sai selityksensä ja Mutanen alkoi saada hoitoa aivohäiriöönsä. Läheistenkin elämä helpottui.

Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus. Basam Books. Alkuteos engl. (USA): Songs of the Gorilla Nation. My Journey Through Autism. 2006. Omakohtaisessa kasvutarinassa Dawn Prince-Hughes kertoo kamppailustaan diagnosoimattoman autismin kanssa. Hän käy pohjalla: keskeyttää koulun, elää kadulla, käyttää alkoholia ja huumeita, tanssii stripteaseklubilla. Käännekohta tapahtuu, kun hän sattumalta päätyy Seattlen eläintarhaan ja välittömästi lumoutuu gorilloista. Tarkkailemalla gorillojen vuorovaikutusta ja myöhemmin työskentelemällä niiden parissa hän alkaa vähitellen ymmärtää myös ihmisten välisiä suhteita. Näin hän vähitellen nousee yksinäisyydestään, kouluttautuu tutkijaksi ja onnistuu solmimaan merkityksellisiä ihmissuhteita.

Pontiggia, Giuseppe: Kahdesti syntyneet
Juva : WSOY, 2003.

Ritvanen, Heikki: Mitä mies tietää
Tampere : Kehitysvammaisten Tukiliitto, 2000. Omakohtainen kokemus kehitysvammaisen lapsen isyydestä.

Salonen, Mirva (toim.): Leijonaemojen tarinat, kasvu erityislapsen vanhemmaksi. Leijonaemot ry 2015. https://leijonaemot.fi/tuote/leijonaemojen-tarinat-kasvu-erityislapsen-vanhemmaksi/

"Se oli tosi mukavaa kun Piian mielestä mun pikkuveli on kiva" : lapset ja heidän perheensa asiakkaina sopeutumisvalmennuskurssilla / Nina Melamies [ja työr.] Yläne : Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvitus, 2000. 

Scotson, Linda: Poikani Doran. WSOY, 1989. Rohkaiseva kirja vaikeastivammaisen lapsen kuntouttamisesta. Kuvaus pienestä pojasta, joka ilman äidin rakkautta ja peräänantamattomuutta olisi jäänyt elävän ruumiin asteelle. Doran syntyi aivovammaisena, jäseniltään jäykkänä, sokeana ja kuurona. Näytti siltä, ettei hän koskaan pystyisi elämään normaalia elämää. Hänen isänsä oli kuollut ennen pojan syntymää, ja perheessä oli ennestään kaksivuotias tytär. Äiti, englantilainen taiteilija Linda Scotson, päätti ettei jättäisi vauvaa laitoshoitoon. Hän sai kuulla Yhdysvalloissa toimivasta erityisklinikasta ja aloitti klinikan ohjeiden avulla pitkän ja vaativan kuntoutusohjelman, jonka tulokset olivat hämmästyttävän hyvät.

Snellman, Anja: Pääoma. Otava, 2013. Pääoma kertoo Marusta ja Anusta, sinusta ja minusta. Se on tunnustusromaani, jossa lukijalta odotetaan synninpäästöä. Snellman vyöryttää nähtäväksi sisartaan kohtaan tuntemansa ahdistuksen ja vihan mutta myös välittämisen: "Hän [Maru] piti minusta, hän piti minusta kiinni, hän piti minut kiinni todellisuudessa, hän piti minut kiinni vaikeuksissa, hän veti minut pinnan alle, hän oli kuin valoton kasvi jonka kalpeus ensin sokaisi, sitten valaisi tieni." (Helena Ruuska, HS 1.10.2013)

Sopanen, Tapani: Enkeliprinsessa. 1983. Perheenisän avoin kertomus siitä, mitä vanhemmat kokevat, kun heidän lapsensa osoittautuu kehitysvammaiseksi (v. 1983). Kirjoittaja tilittää rehellisesti ajatuksiaan ja tuntojaan suhteessa vaimoonsa, lapsiinsa ja Jumalaan. Hän ei salaa negatiivisiakaan tunteita, vaikka kirjan yleissävy on myönteinen ja valoisa. "Helin vammaisuus ei ole jalostanut minua, mutta se on auttanut näkemään", toteaa Tapani Sopanen, jonka mukaan Suomessa ei voida vielä puhua erilaisuuden täydellisestä hyväksymisestä. Hän haluaa tällä teoksellaan rohkaista samantapaisiin kokemuksiin joutuneita ja muistuttaa ihmisryhmästä, joka harvoin pystyy itse vaatimaan oikeudenmukaista kohtelua.

Sopanen, Tapani: Taitaa olla torstai. Kirjassa "Taitaa olla torstai" Sopanen kertoo vammaisen Heli-tyttären varttumisesta murrosikään. Tapani Sopanen tunnetaan kristillisenä kirjailijana.

Suvilehto-Pyykölä, Sisko: Pieni punatukkainen poika [Kärsämäen kehityskeskus], 2002. Vanhempien kokemuksia vammaisesta lapsestaan.

Tikkanen, Märta: Sofian oma kirja - MBD-lapsen tarina. Tammi 1982

Tikkanen, Märta: Sofia aikuisena - elämää MBD:n kanssa. Tammi 1998. Märta Tikkasen MBD-vammainen tytär on nyt aikuinen, ja siksi Sofian oma kirja (1982) on saanut jatkoa. Tikkanen puuttuu kirjan parissakin kohtaa seikkaan, josta hän kirjoitti jo Sofian omassa kirjassa: vammaisista lapsista tulee varsin usein äitien lapsia. Henrik Tikkanen ei Märta Tikkasen mukaan koskaan oikein hyväksynyt sitä, että Sofiassa olisi jotain vikaa. Se, mikä äidin ja muun ympäristön mukaan oli vaikeutta hahmottaa, tehdä käsillä ja seurata opetusta, oli isän mielestä vain omintakeista luovuutta ja herkkyyttä. Sofian omassa kirjassa tätä skismaa kuvattiin viiltävästi. Nyt Tikkasen asenne on toinen, ajan myötä monisävyisempi. Vaikka Sofian vammasta ei ole epäilystä, sitäkään ei voi kiistää, että isän kaiken ylittävä hyväksyminen ja rakkaus oli tytölle uskomattoman tärkeää. Isä luotti lapseen, ihaili tämän kauneutta ja taiteellisuutta. Olen vakuuttunut siitä, että Sofian rohkeus ja urheus vaikeissa tilanteissa pohjaavat perimmiltään tähän molemminpuoliseen varauksettomaan rakkauteen, Tikkanen kirjoittaa. (Suvi Ahola 24.5.1998 HS kirja-arvostelussa) (Kirjat kirjoitettu aikana, kun diagnoosia MBD käytettiin)

Vilkman, Pia: Hämähäkkilintu
Hämeenlinna : Päivä Osakeyhtiö, 2006. Vanhemman kertomusta vammaisesta lapsestaan (Downin oireyhtymä)

Williams, Donna: Ei kukaan ei missään - Autistisen tytön ainutlaatuinen tarina. WSOY 1993. Donna Williams (s. 1963) kertoo itse oman tarinansa varhaisesta lapsuudesta nykyhetkeen saakka. Donnan kirja on kuulaan lyyrinen kasvukertomus ja samalla äärimmäisen henkilökohtainen kuvaus siitä, miten autismia poteva ihminen horjuu kahden eri todellisuuden välillä. Donna olisi voinut päätyä laitoshoitoon. Sen sijaan hän on saanut opiskelupaikan yliopistosta, elänyt itsenäisesti ja nyt kirjoittanut kirjan.

Listauksessa hyödynnetty myös www.kirjastot.fi -palvelun asiantuntemusta