Puuhamaa

Puuhamaassa suurin osa aktiviteeteistä on suunnattu itsenäisesti liikkuville lapsille. Kaipaammekin liikuntarajoitteisten kokemuksia Puuhamassa liikkumisesta.
 

Puuhamaan verkkosivuilla kerrotaan avustajiin liittyen näin:

Avustajalupa

– Yksilöllistä tukea tarvitsevan vammaisen maksavan asiakkaan avustaja saa maksuttoman sisäänpääsyn puiston alueelle ja pääsee maksutta avustettavan kanssa laitteisiin ja kohteisiin.

– Vammainen henkilö voi osoittaa avustajan tarpeensa EU:n Vammaiskortilla (jossa on A-merkintä avustettavan tarpeesta) tai muusta asiakirjasta tai selvityksestä. Puisto myöntää avustajaluvan sitä tarvitsevalle vammaiselle henkilölle myös tapauskohtaisen harkinnan perusteella.

– Avustajaluvan edellytyksenä on, että avustettava henkilö on maksanut pääsylipun, rannekkeen tai hänellä on jokin muu lipputuote. Avustajalupa voidaan pääsääntöisesti myöntää vain avustettavan henkilön yhdelle avustajalle.

– Avustajan tulee pääsääntöisesti olla täysi-ikäinen. Myös alaikäinen voi toimia avustajana tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Avustajan on tosiasiallisesti kyettävä toimimaan avustajana.